![]() |
|||
|
Historiikki Lämminveristen ravihevosten kasvatustoiminta alkoi Jaqline Kennedystä. Ensimmäinen varsa syntyi amerikkalaisesta isästä, tietenkin. Orivarsa sai nimekseen Jaqval, isäori oli Valorama’s Pride. Tämä Jaqval vaihdettiin Korven Akun kanssa tamma Ferenike Iraniin, joka oli kantavana Lynden Victorysta.
Ferenike Iranista jäi kolme varsaa jotka
kaikki olivat ravureita, Vifex paras.
Markku osti 1990 Janakkalasta pienen
maatilan jonka navettaa hetimmiten alettiin remontoida talliksi. Parilla
karsinalla aloitettiin, ostettiin siitostammoiksi Baltic Flicka ja Miss
Ali Hanover.
Kriterium kuutonen Vigrate oli ensimmäistä
Tervakosken ikäluokkaa. Toiminta Nyt toiminta käsittää muutaman hoitohevosen, etupäässä siitostammoja ja varsoja sekä esikuivatun säilöheinän myyntiä. Kesäisin on tarjolla laidunta tammoille ja varsoille.
Kasvatustoiminta vilkastui kertaheitolla,
kun vuonna 2006 Harrisburgin huutokaupasta ostettiin uusia tammoja.
Princess Angelina kantoi Classic Photosta ja Independence Hall joka
varsoi oriista Valley Victor tammavarsan.
Vuonna 2007 tammojen määrä lisääntyi jälleen. Loppuvuodesta Suomeen
saapui tamma Fun and Glide.
|
|||